Palvelut

Aurinkoinen tervehdys Algarven Suomi-Seuran jäsenille!

Ollaan liitytty äsken Algarve Suomi-Seuraan ja lähitulevaisuudessa kuumottaa muutto tänne Portimāon Alvoriin. Kesäkuun puolessavälissä meistäkin tulee puoleksi portugalilaisia. 

Käväistyä seuran toimistolla, sovittiin Maijan kanssa, että laitan pienen tiedotteen itsestäni ja tulevaisuuden suunnitelmista seuran jäsenillekin. 

Meidän perheeseen kuuluu minun ja mieheni lisäksi 2v kiinan harjakoira Aatu sekä nuori aikuinen Tallinnassa graafista suunnittelua opiskeleva Emma-tyttö. 

Koulutukseltani olen sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, Suomessa työskentelin kotikunnassamme sairaalan akuutilla vuodeosastolla. Minulla on myös taloushallinnan tutkinto Tarton Yliopistolta, työskentelin ennen hoitaja-ammattiin valmistumista myynti- ja markkinointiosaajana. Mieheni Kari on viettänyt muutaman vuoden ajan osa-aikaista eläkeläisen arkea sekä on töissä hämeenlinnalaisessa yrityksessä toimitusjohtajana.

Tulevaisuuden haaveeni olisi jatkaa terveydenhuollon ja/tai kotihoidon parissa täällä Portugalissa. Pientä esitiedustelua olen jo tehnyt, koskien tutkintoni laillistamista ja yritystoiminnan aloittamista varten, kaikki hyvät neuvot ja vinkit ovat tervetulleita! Minut tavoittaa parhaiden sähköpostitse tolppaliina@gmail.com

Iloisia tapaamisia odotellessa,

Liina ja Kari Tolppa

Nyt Habitalta & yhteistyökumppaneilta yli 100 myytävää asuntoa Algarvessa joko loma-asunnoksi, sijoitukseen tai ympärivuotiseen käyttöön. Erihintaisia -ja kokoisia asuntoja, rivitaloja ja villoja. Myös pankkien kohteet, joissa hyviä rahoitusvaihtoehtoja tarvittaessa. Myös ostotoimeksiannot -ja muut konsultointipalvelut, kuten pankkitilien avaukset.

Välitämme myös vuokra-asuntoja talveksi -tai ympäri vuoden.

Käydään kahvilla ja poiketaan tutustumassa kohteisiin!

Lisensioitu kiinteistövälittäjä, 15 vuotta Portugalissa,

Yrittäjä Mia Heinonen, Puh: (+351) 918 696 380

Habita-LKV / Algarve

Mia Heinonen
mia.heinonen@habita.com
Puh: (+351) 918 696 380
Edifício Dom Quixote, Liiketila D. Avenida Tomaz Cabreira Hotelli Algarve Casinoa vastapäätä 8500 Praia da Rocha, Portimão

Yhteydenotot

sähköposti: algarve.suomi@sapo.pt

puh: (+351) 967 520 976

Osoite

Rua do Quinta do Bispo, Edifício Crisfer, Loja 2 R/C, 8500-729 Portimão. Sisäänkäynti kadun Avenida 25 Abril puolelta.