Carvoeiron rantakallioilla kävelyllä

Lauantaina 30.3. aamupäivällä oli hieno sää lähteä kävelylle Carvoeiron itäpuolella oleville kallioille ja kävelyreitille.

Lintukuvaaja kun olen, niin mukaan tuli myös kamera ja muutama lintu siellä löytyikin. Suulia ei tällä kertaa näkynyt vaikka ne melko usein siellä merellä lentävät.

Kaikista eniten kallioilla näkyy kyyhkyjä, tällä kertaa sekä kalliokyyhky että turkinkyyhky päätyivät kuvatuiksi.

Kalliokyyhkyjä lensi useita alueella, sillä ne pesivät nimensä mukaisesti rantakallioiden koloissa. Tällä kyyhkyllä oli varmaankin pesänrakennuspuuhat menossa, kun risua kantoi nokassaan.

Tämä turkinkyyhky taas istuskeli kiven päällä ja ihmetteli maailman menoa. Totesi, että kyllä kevään tullen turistien määrä on melkoisesti lisääntynyt hiljaisten talvikuukausien jälkeen.

Kallioilla kun kävelee tuulisena päivänä kuten tämä päivä oli, on hienoa ihailla hyvien liitäjien eli etelänharmaalokkien upeaa liitämistä hyödyntäen kallioiden reunoilta tulevia nostavia ilmavirtoja. Joskus näidenkin liitäjien pitää kuitenkin laskeutua ja liikuskella rantakallioilla ihan kävellen.

Lenkin lopussa kävi hyvä tuuri ja yleensäkin varmana havaintona tällä alueella oleva tuulihaukka ilmestyi lekuttelemaan paikalle.

Olipas mukava tunnin kävelylenkki kivalla paikalla, voin suositella muillekin.

Ari Niiniviita